maanantai 17. lokakuuta 2011

Uusi päivä ohjelman katsominen päättyi sähkökatkoon

Uusi päivä ohjelma alkoi. Juoni muuttui koko ajan jännemmäksi kunnes televisiosta kuului naksahdus ja kaikki pimeni. Siis kodin kaikki sähkölaitteet!

Tsekkasimme etteivät sulakkeet olleet palaneet, ei, proput olivat ehjät.
Pakko oli uskoa, että sähkökatko yllätti.

Sähkökatko on kummallinen ilmiö. Hetken aikaa nykyihmisen päässä lyö tyhjää. Miten nyt toimin, kuinka kauan tätä kestää ja mitä nyt tekisi.

Hölmistymisen jälkeen alkaa toiminta. Kynttilät ja tuikut sytytetään. Ajan kuluksi voi ottaa kirjan huomatakseen, ettei kynttilän valossa näe lukea, käsitöiden ja askartelujen edistämistä voi kokeilla, jos omistaa rautaiset hermot. Sukan kutominen tai yksinkertaisen mallin virkkaaminen saattaa onnistua jotenkuten, samoin ristisanatehtävän ratkominen. Pianon pimputus ja kitaran rämpytys omaksi iloksi onnistuu, jos ei tarvitse nuotteja.

Kokeilin sanaristikkoa.

Jossain vaiheessa pälkähti päähän, että ajankohta ja tunnelma on oiva kaakaon keittämiseen ja lättyjen paistamiseen. Seuravassa hetkessä tajusin, että laitteethan ovat nyt lakossa. Lepo! Otinpa kotipihan puun tuottaman omenan, mutta sen syömisessä on oltava tarkkana, koska mato on asustanut siinä. Epäkuranttien kohtien perkaus pimeässä on haasteellista.

Sanaristikkoa ratkoessani mietin tällaisen hämärän hyssyn rauhoittavaa vaikutusta ihmismieleen. Kiire kaikkoaa ja mielen täyttää rauha.

Koettiinko lähitienoon kodeissa samoin? Sotkiko sähkökatko monen perheen arkisen ohjelman? Harmittiko ihmisiä, kun hammasharjat ja pyykkikoneet tulivat voimattomiksi, kaiken huipuksi viime hetken läksyt ja iltapalan järjestäminen saattoivat lisätä luovuuden paineita. Vai nauttivatko muutkin hämärän hyssystä?

Nauttiessani rauhasta mietin, että tällaista pitäisi olla lakisääteisesti sopivin väliajoin kiireisen kohelluksen vastapainoksi.

Voisiko energiayhtiöt lanseerata uuden 'selviämistuotteen', sähkökatkon, jonka ihmiset voisivat tilata itselleen kokeillaakseen millaista elämä on ilman sähköä.

2 kommenttia:

Irene kirjoitti...

Meidän sähkökatkot ovat olleet niin lyhyitä, että ei olla ehditty huolestumaan.

mallamarja kirjoitti...

Hei! Tämä sähkökatko kesti reilun tunnin ja aloin nauttia sen tuomasta vanhan ajan tunnelmasta. Tosin tunsin syyllisyyttä nautinnostani kun samaan aikaan lapsiperheiden iltarutiinit taisivat seota.