Esikoislapsemme muutti kotoa omiin oloihinsa muutama viikko sitten. Viime lauantaina hänellä oli tuparit yksiössään. Hyvissä ajoin hän kertoi aikeistaan tilata voileipäkakun pippaloihinsa. Ajattelin, että kalliiksi tulee, mutten virkkanut mitään...
Hän taisi muistaa, että ammoisina aikoina olen harrastanut voileipäkakkujen tekemistä. Kun hän kysyi voisinko minä tehdä kakun, olin hyvilläni ja lupauduin epäröimättä.
Tutkailin mitä taitava Kinuskikissa kertoilee voileipäkakun tekemisestä ja siltä pohjalta sovelsin oman versioni. Ostin viipaloituja leipiä, ison ämpärin turkkilaista jogurttia, tuorejuustoja, tonnikalaa, kurkkua, omenaa, säilykkeitä, pakasteita montaa sorttia, jotta saisin kuitenkin vapaasti säveltää. Toisen kakuista täytin tonnikalatäytteellä ja toisen kasvistäytteillä.
Voin todeta, että suurin vaiva on suunnittelussa ja aloittamisessa. Täyttäminen sujuu nopsaan ja seuraavana päivänä koristelu melkein vaivatta. Kuvasta ilmenee teosten ulkonäkö, johon olin itsekin tyytyväinen. Kasviskakusta jäljelle jääneen maistiaisen perusteella me vanhukset saatoimme todeta, että makukin oli oikein raikas. Tämän kokemuksen perusteella pitänee viritellä uudelleen voileipäkakkutehtailu osaksi kaffepöytätarjoomuksia.
Tekstit
.jpg)
2 kommenttia:
Haikeata on varmasti, kun jälkikasvu muuttaa omilleen. Mukavaa on olla tarpeellinen tällaisessa tärkeässä elämänvaiheessa. Voileipäkakuista tuli upeita ja varmaan maistuivat mukavasti ystäville.
Heissan! Kotona on kummallisen hiljaista, haikeana muistaa aikaa, kun lapset kirmailivat iloisina jalkojaan tömistellen ja eleltiin ruuhkavuosia ja 'elämän parhainta aikaa'. Eikä siitä ole kauankaan, mutta nopeasti vuodet vierivät, toisaalta kivaa, toisaalta haikeaa.
Mukavaa kevättä sinulle ja kiitos vierailustasi, tosi mukavaa!
t.mallamarja
Lähetä kommentti