tiistai 26. lokakuuta 2010

Flunssan torjuntaa ja muistoja menneiltä ajoilta


Ärsyttävä köhä, vilun puistatusta ja pääkin sattuu, sellaisia oireita alkoi eilen ilmetä. En millään anna periksi. Neulepaita päälle, villasukat jalkaan ja paljon vaatetta päälle, pakko mennä Bellen kanssa parin kilometrin lenkki. Belle oli koko päivän ollut sisällä. Lenkiltä kotiuduttani menin peiton alle. Välillä naukkailin kuumaa kaffetta ja hunajaa, viinimarjamehua ja särkylääkettä. Uskon, että niillä flunssaa torjutaan.

Huvin vuoksi(?) mittailin kuumettakin, kun olo tuntui kuumeiselta. Lämpö oli pompannut 38.50:een ja puistatus lisääntyi vaan. Yöllä heräsin valtavaan kuumuuteen, käänsin kylkeä ja viskasin peiton pois päältäni.

Heureka: aamu valkeni, ei mitään flunssan oireita! Pääsin töihin melkein säällisessä järjestyksessä ja siitä olen niin iloinen, kun olo on kohtuullisen hyvä. Mikähän flunssa tämä oikein oli, toinen lyhytkestoinen flunssa tänä syksynä?

Tutkailin vuoteenomana ollessani ostamaani kirjaa, jossa on kuvia vuosien varrella Apu-lehdessä julkaistuista paperinukeista. Muotiguru Rauni Palonen piirsi nämä nuket. Kirjassa kerrotaan taustaa paperinukkeilmiöstä ja opusta selailemalla voi aistia nostalgisen tuulahduksen ja muistella menneitä aikoja. Ihania vaatteita. Olin n. kymmenvuotias, kun ensimmäiset paperinuket alkoivat ilmestyä. Kaverini kotiin tuli Apu, olin kateellinen kun hän sai tuoreeltaan paperinuken. Meille ostettiin joskus irtonumero, kun lehdessä oli joku tietty nukke, jonka halusin. (Meille tuli silloin tällöin jaksoittain Seura-lehti, siinäkin taisi olla paperinukkeja...)

Aika pian kuitenkin ohitin paperinukeilla leikkimisiän, sen jälkeen nuket inspiroivat piirtämään ja suunnittelemaan. Joskus toteutinkin joitain ideoitani; neulevaatteita väsäsin ja kerran tein farkkukankaasta sellaiset farkut, joissa oli suunnittelemani monimutkaiset farkkusaumat. Äitini suhtautui epäuskoisesti koohotuksiini ja eniten energiaa kuluikin siihen, että sain manguttua kankaat tai langat. Joskus purin vanhoja vaatteita työstääkseni niistä uutta ja styleä. Tuli huutoa - aina kysyin muodollisen luvan purkamiseen, yleensä sitä ei tullut ja jouduin olemaan tottelematon. Äiti parka. Kyllä hän jälkeenpäin naureskeli, kun leuhkana pidin uusia vaatteitani ja paras tunnustus olikin äidin toteamus, ettei hän taaskaan olisi uskonut, että siitä valmista tulee.

Paperinuket, piirustukset ja vaatteet on aika kuluttanut, muistelot on jäljellä.

1 kommentti:

MaMMeli kirjoitti...

Nuo apun paperinuket olivat suurta huutoa minun lapsuudessani. Kummitädilleni tuli apu ja sain häneltä niitä, niille sitten piirtelin vaatteita lisää itse.)