tiistai 20. lokakuuta 2009

Pupu pitkäkorvat ja pitkähampaat

Käyskentelin pihanurmikolla äsken ja tein tyrmistyttävän havainnon...

Olemme iloinneet, kun keväällä istuttamamme tuomi on hyvin juurtunut.
Alkukesän kuumassa auringossa ja tuulessa se ensin kuivui pudottaen
kaikki lehtensä, mutta kesällä se kehitti uudet vehreän vihreät lehdet.
Näihin päiviin asti olen seurannut tuomen kehitystä iloiten.
Laitoin pari viikkoa sitten jäniksien torjumiseksi suojat puiden
runkojen ympärille, tuomi oli ainoa, jota en suojannut.
Tänään klo 9.00 havaitsin, että rikolliset ovat raksineet tuomesta
kaikki oksat ja kasvi on n. 15 cm korkuinen.

Uskon kuitenkin, että ensi keväänä luonto on korjannut asian ja tuomi
haaroittuu niistä kohdista, joista jänöt ovat karsimisensa suorittaneet.
Jänikset ovat röyhkeitä, ne ottavat elantonsa sieltä mistä helpoimmin
saavat. Vielä on saatavilla apetta luonnosta yllin kyllin, mutta
puutarhassa kaikki on vaivatta ulottuvilla. Viisainta kehittää ensi
tilassa tuomelle jotain suojaa siltä varalta, että törkimykset palaavat
rikospaikalle.

2 kommenttia:

Maria kirjoitti...

Kiva, kun kävit blogissani! Heti tulin vastavierailulle. :)
Mukava blogi sinulla, persoonallinen.

Pupurosvoja on näkynyt täälläkin, mokomia!
--Nuo tuhkimon kengät tuossa sivupalkissa on aivan ihanat! <3

Sytostaatistasi luin hämmästyen -kun mikään muu ei täällä kerro vakavasta sairaudesta, vain elämänilosta ja oivalluksista. Voimia sinulle taisteluusi ja paljon iloista mieltä edelleenkin.
*halaus*

Olivieno kirjoitti...

Joko ne rosmot on aloittaneet hyökkäyksen?!! Mokomat...

Voimia!