Ollako vai eikö olla kevättä?

Edellispäivän illalla vilkaisin ikkunasta ihmetellen. Mitä, onko maa valkoinen? Oli se ja taivaalta tuli lisää nuoskalunta. Toivottoman kylmältä tuntuvat aamutkin ja iltapäivät myös. Joka vuosi kuitenkin joku lämmin kesäpäivä on nähty. Varmasti tänä vuonnakin niin tapahtuu.

Tänään kevät nytkähti eteenpäin mielikuvissani. Iltapäivällä töistä palattuani vastaani tulvahti ruuan tuoksu. Esikoispoika oli tullut kotiin ja kokkaillut sapuskat ja keitellyt kaffeet. Sain välittömästi ruokaa syödäkseni ja aterioitsemisen jälkeen menin ruokanokosille. Jälkiruokakaffen ja omatekoisen viinimarjahyydykerahkan nauttimisen jälkeen kävin Bellen kanssa lenkillä. Sen jälkeen harjoittelin soittoläksyä ja lisäksi soittelin Frontside Ollieta. Mieleni oli aurinkoinen.

Yhtäkkiä sain voimanpuuskan ja lähdin ulos häärimään kompostilleni. Se muhii ja höyryää ja tuoksuu oikealle - ei mädälle vaan aavistuksen verran pihatolle. Olen täysin hassahtanut, kun komposti on ihan sydänkäpyseni tuolla pihamaalla. Haketin risuja ja oksia, hake kun on tarpeellista, jos tahtoo viljellä luonnonmukaisesti.

Pikkuhiljaa kaikki haravoidut kasat ovat kulkeutuneet kompostin äärelle ja nurmikko ja kukkamaat ovat valmiina puskemaan vihreyttä ja väriloistoa. Tuskin maltan odottaa.

Sellainen pikkuharmi tällä kertaa, että blogin päivitykseni ovat aneemisia, koska en löydä kameraani. Ainahan mulla joku tavara kadoksissa on.

Mutta nyt saunaan ja sen jälkeen lueskelen hetken Ari Väntäsen kirjoittamaa kirjaa suomalaisesta vientituotteesta nimeltä Hanoi Rocks. Kauheita kakaroita ovat olleet, mutta ihmeen lahjakkaita soittimiensa kimpussa. Ja ovat uskoneet asiaansa, uhmanneet suvaitsematonta ympäristöä, toteuttaneet unelmaansa ja olleet juuri sellaisia kuin sisäinen palo pakotti olemaan. Poikien oli vaarallista liikkua kun joidenkin huvina oli käydä väkivaltaisiksi oudot ilmestykset nähdessään. Hämmästyin sitä, että uran alussa poikien vanhemmat toimivat kannustaen, ja hommasivat apuja siihen, etteivät penskat tee typeriä sopimuksia tuotantoyhtiöitten kanssa vaan saavat vähän tuohta räntäpäivän varallekin. Mutta päällimmäinen ajatus lukiessani on se, että tavallinen tapiseeraaja ja oikea taiteilija eroaa toisistaan kuin yö ja päivä tai päivänsäde ja menninkäinen.