Joulu on jo ovella

Viimeinen viikonloppu ennen joulua. Pirtti on jo pesty puhtoinen ja piha lumivalkoinen. Tänään tein taatelikakkua, saaristolaisleipää ja marinoituja valkosipulin kynsiä. Valkosipulien näprääminen on aikaavievää puuhaa. Sormenpäät on kumman tuntuiset nyt.

Tänä vuonna taas olen tehnyt sopimuksen itseni kanssa, että laitan makeita joulusyömisiä niin vähän kuin mahdollista. Joulun tunnelmaa voi saada monesta muusta asiasta kuin täydestä ähkystä. Ennenkin olen yrittänyt olla eettinen, ekologinen ja terveysvaikutteinen. Toistaiseksi olen onnistunut itseni ohjaamisessa aika huonosti niin jouluna kuin muulloinkin.

Askaroidessani kuuntelin kolmen tenorin mahtipontista joululevyä.

Sen jälkeen laitoin Kari Tapion joululevyn soimaan. Kuunnellessani alkoi kurkkua kuristaa ja silmät kostua ymmärtäessäni, että Klabbin samettibaritoni on iäksi vaiennut. Taviksille jäivät laulut soimaan, onneksi, niin sanotaan. Mutta hänkin oli läheisilleen tavallinen ihminen, puoliso, isä, isoisä, työtoveri ja ystävä, joten hänen paikkansa on tyhjä.

Nyt on haikea olo, sellainen kait kun joulun aikaan kuuluukin. Jouluisin tulevat menneet ajat mieleen. Oma lapsuus, omien lapsienkin lapsuusajat-nuo nopeasti vierineet kultaiset vuodet-, vanhemmat, sisarukset, isovanhemmat, naapureiden tädit ja sedät, sukulaiset, koulukaverit ja ystävät.