torstai 13. toukokuuta 2010

Pyhäpäivän ratoksi

Tänään oli ihana kesäpäivä ulkona puuhailemiseen.
Nyt se multakasa on lopulta levitetty, kyllä sitä olikin paljon.
Siinä sai hauis vähän harjoitusta,se kun oli melkein kokonaan
minun vastuullani. Mansikkamaatakin on jo muutama rivi ja vadelmat
kasvavat uusilla paikoillaan.
Mieheni hioi ulkona keittiön puusohvaa, jotta sen pääsee maalaamaan valkoiseksi. Välillä hän kävi kippaamassa kottikärryllisen multaa kasvimaalle. Kaikkien töiden kruunaukseksi hän teki autolle suursiivouksen. Lähti koko talven aikana kerääntyneet koirankarvat ja muut roskat.

Ei kommentteja: